Tilausjulkaisut

Enostone toteuttaa tilauksesta julkaisuja ideasta tuotteeksi. Teemme myös graafista suunnittelua, kuvittamista ja kirjoitus- ja toimitustyötä.

Katri Niinikangas, graafinen suunnittelija

Päivi Niinikangas, kuvittaja

Vesa Niinikangas, kirjoittaja, toimittaja

Komputerisoikaa nämä! – Kertomuksia Jyväskylän yliopiston laskentakeskuksen historiasta -kirja kertoo Jyväskylän yliopiston laskenta- ja atk-keskuksen historiasta 1968–2008. Kertojina ovat laitoksen johtajina ja muissa tehtävissä toimineet henkilöt, jotka ovat vaikuttaneet
ideoillaan ja teoillaan atk-palvelujen tuottamiseen Jyväskylän yliopistossa. Heidän puheissaan kuuluvat vuosikymmenten jälkeenkin innostus ja uteliaisuus, jotka ovat ajaneet heitä eteenpäin etsittäessä parhaita mahdollisia ratkaisuja voimakkaasti kasvaneen Jyväskylän yliopiston erilaisiin tiedonkäsittelytehtäviin.

Vesa Niinikangas toimitti ja kirjoitti Komputerisoikaa nämä! -nimiset videon ja kirjan Jyväskylän yliopiston tietohallintokeskukselle 2007–10. Niinikangas leikkasi 24-tuntitsesta haastatteluaineistosta 50 minuutin videon ja suunnitteli kirjan ulkoasun ja taiton. Kirjan kannen suunnitteli Katri Niinikangas. Video kirjan julkistustilaisuudesta.

Teosten myynti osoitteesta palvelupiste@jyu.fi.


Yksityisyydensuoja | Rekisteriseloste